"They will forget what you said, they will forget what you did, but they will never forget how you made them feel."
- Maya Angelou
Kaikilla on tunteita. Se on yksinkertainen tosiasia - osa ihmisyyttämme. Ja ymmärrämme tai emme, nämä tunteet vaikuttavat meihin joka päivä. Ne vaikuttavat myös ihmisiin ympärillämme, sekä työpaikalla, että yksityiselämässämme. Tunneälyn merkitystä työelämässä ei voi yliarvioida, se nousee esiin ennen kaikkea muutostilanteissa. Sosiaaliset taidot ja tunneäly vaikuttavat myös työssä viihtymiseen, joka vuorostaan vaikuttaa suuresti tuottavuuteen. Tänä päivänä tiedetään jo tutkimustenkin valossa, että tunneälytaitojen kohentaminen on elintärkeä osa kaikkien organisaatioiden johtamista. Samalla monissa organisaatioissa kaivataan itseohjautuvuutta, joka vaatii tunnetaitoja toteutuakseen menestyksekkäästi.
Tunneäly (EI) on joukko taitoja, jotka auttavat meitä paremmin havaitsemaan, ymmärtämään ja hallitsemaan tunteita itsessämme ja muissa. Yhdessä ne auttavat meitä tekemään älykkäitä ratkaisuja ja käyttämään tunteita. Nämä taidot ovat yhtä tärkeitä kuin älykkyys (IQ) menestyksen määrittämisessä työelämässä ja yleensä elämässä. Jokainen, työtehtävistä riippumatta, on vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Kykysi ymmärtää tunteitasi, olla tietoinen niistä ja siitä, miten ne vaikuttavat tapaan, jolla käyttäydyt ja toimit muiden kanssa, parantavat ihmissuhdetaitojasi ja auttavat sinua lopulta olemaan tyytyväisempi ja menestyksekkäämpi.
Genos perustettiin 2002 Swinburne University:n yhteydessä tuomaan markkinoille ensimmäinen aidosti työelämän tunneälyn malli ja arviointi, jonka Dr Ben Palmer ja professori Con Stough kehittivät. Genos on nyt kasvanut integroiduksi tuote- ja palveluyritykseksi, joka toimii kaikilla mantereilla. Sen ainoana edustajana Suomessa on Adeptus Oy, jonka tunneäly-valmentaja partnerina toimin.
Tunneälytaidot edistävät mm. itsetietoisuutta, empatiaa, johtajuutta ja joustavuutta. Genos tarjoaa markkinoiden laajinta valikoimaa työelämän tunneälyn arviointeja ja niitä tukevia valmennusohjelmia. Genos arvioinnit ovat yksi harvoista, joita suosittelee sekä Daniel Goleman EI Consortium, että International Coach Federation.
Mindfulness Työssä -ohjaaja & Mindfulness -ohjaaja
Genos tunneälyvalmentaja
Puutarhaterapia & Coach valmentaja
Liiketalouden ja henkilöstöhallinnon alan tradenomi
+350(0)400 80 1137
©LäsnäNyt -valmennus 2022.
Kaikki oikeudet pidätetään.